Eutanasia – yksi sana, monta merkitystä.



Valmistelin tänään oman tutkimukseni kyselylomakkeita ja pohdin eutanasian määritelmiä ja niiden merkitystä sekä tutkimukseni että käytävän keskustelun kannalta. Kun keskustellaan eutanasiasta, liikutaan hyvin herkällä alueella, joka herättää keskustelijoissa voimakkaita tunteita. Valitettavan usein syntyy väärinkäsityksiä, joiden taustalla on eutanasian erilaiset määritelmät. Eutanasia on määritelty myös tutkimuksissa hyvin eri tavoin, mikä osaltaan vaikeuttaa tulosten keskinäistä vertailua ja saattaa lisätä ilmiöön liittyvää epävarmuutta ja ehkä hämmennystäkin. Alla avaan eri tutkimuksissa käytettyjä määritelmiä osoittaakseni niiden monimuotoisuuden.

Aktiivinen eutanasia. Eutanasia on aktiivinen tilanteessa, jossa tehdään teko, jonka tarkoituksena on päättää toisen ihmisen elämä. Käytännön esimerkkinä tilanne jossa lääkäri antaa potilaalle suonensisäisesti lääkettä, jonka tarkoituksena on päättää potilaan elämä.

Passiivinen eutanasia.  Passiivisessa eutanasiassa kuolema seuraa jonkin asian tekemättä jättämisestä. Esimerkiksi tilanteessa jossa pitäydytään suonensisäisen antibiootin antamisesta ja ”annetaan” potilaan kuolla. Passiivinen eutanasia on sinänsä ristiriitainen käsite, koska potilasta hyödyttävästä hoidosta pitäytymistä voidaan pitää myös laiminlyöntinä, kuten Hänninen (2011) on tuonut esiin.

Epäsuora eutanasia. Käytännön esimerkki epäsuorasta eutanasiasta on tilanne, jossa kuolema seuraa lääkkeestä, joka on annettu potilaalle muussa tarkoituksessa, usein kivunlievitykseen. Itse pohdin onko tämän määritelmän mukaan kyse eutanasiasta vai kipulääkkeen sivuvaikutuksesta, mutta kirjallisuudessa tätäkin on käytetty eutanasian määritelmänä. 

Vapaaehtoinen eutanasia. Tämän määritelmän mukaisesti potilas on ilmaissut tahtonsa, jonka mukaisesti eutanasia toteutetaan. Tahdonvastainen eutanasia kuvaa tilannetta, jossa potilas ei ole ilmaissut toivettaan. Tahdottomassa eutanasiassa potilas ei kykene tahtoaan ilmaisemaan. Tahdoton eutanasia koskee haavoittuvia ihmisryhmiä, kuten esimerkiksi pitkälle edenneestä dementiasta kärsivät tai koomassa olevat potilaat.

Edellisten lisäksi joissain tutkimuksissa eutanasiaan liitetään lääkäriavusteinen itsemurha. Sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa lääkäri määrää potilaalle lääkkeen tietäen että tämä tekee sen avulla itsemurhan. Lääkkeen määräämisen vaihtoehtona lääkäri voi välittää tai muuten saattaa kuolemaan tarvittavat välineet potilaan saataville. 

Määritelmiä voidaan myös yhdistellä, jolloin tulokseksi saadaan kuvauksia kuten aktiivinen vapaaehtoinen eutanasia tai passiivinen tahdoton eutanasia. Kuvausten sisältö koostuu aktiivisen ja vapaaehtoisen eutanasian yhdistelmästä. Nyt jos mietin miten erilaisia asioita sanalla eutanasia voidaan tarkoittaa, on entistä selvempää miksi sen merkityksen kuvaaminen on niin tärkeää. Samoin mielestäni tulee osaltaan esiin se, miksi keskustelu eutanasiasta on haastavaa. Mikäli toinen keskustelija tarkoittaa eutanasialla hoidosta pitäytymistä ja toinen aktiivista tekoa ihmisen elämän päättämiseksi ilman potilaan omaa toivetta puhutaan itseasiassa kahdesta täysin eri asiasta, vaikka kumpaakin kuvataan samalla sanalla.

Useassa tutkimuksessa todetaan eutanasian lähtökohtana olevan potilaan oman toiveen (mm. Tamayo-Velázquez ym. 2012). Tästä lähtökohdasta tahdonvastainen sekä tahdoton eutanasia jäävät määritelmän ulkopuolelle. Itse näen tämän hyvin tärkeänä näkökohtana eutanasiakeskustelua käytäessä, koska monet riskit jotka eutanasiaan liitetään, ovat yhteydessä juuri tilanteeseen, jossa ihmisen elämän pituutta ja arvoa määritellään ulkopuolisen tahon kautta.

Kirjoituksessa mainitut artikkelit:
Hänninen, J. 2011. Eutanasia. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 2011;127:8,793-9.

Tamayo-Velázquez M.-I., Simón-Lorda P. & Cruz-Piqueras M. 2012. Euthanasia and physician assisted suicide: Knowledge,attitudes and experiences of nurses in Andalusia (Spain). Nursing Ethics 19; 5, 677-691.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti